Lähes koko alueelta katoanut majava on palannut monille Ranskan alueille. Montlahucissa, Drômessa, asuva jyrsijöiden perhe inspiroi nyt maanviljelijöitä, jotka jäljittelevät sen rakennelmia.
Sisällysluettelo
Kallioiden, kivikoiden ja havumetsien ympäröimä Montlahucin kylä ja sen maatila sijaitsevat Vercorsin ja Baronniesin rajalla, Bellegarde-en-Dioisin kylän lähellä, 800–1400 metrin korkeudessa. Sen 40 asukasta ovat ilmaston lämpenemisen eturintamassa: toistuvat kuivuudet heikentävät jopa puita, jotka lopulta kaatuvat voimakkaiden tuulien vaikutuksesta. Alhaalla maatilan 50 hehtaarin viljelypalstojen vihreä sävy kontrastoi ympäröivän kuivuuden kanssa. ”Muutama vuosi sitten täällä kerätyn heinän laatu, jota käytämme lampaiden, vuohien, lehmien ja hevosten rehuna, heikkeni jatkuvasti”, kertoo Marc-Antoine Forconi, yksi tilan osakkaista. Kaikki muuttui, kun alkuvuodesta 2020 tilalle asettui yksi eurooppalaisen majavaperhe (Castor fiber), joka koostui uroksesta, naaraasta ja niiden poikasesta.
Kolmessa vuodessa niiden ansiosta erittäin kuiva niitty muuttui kosteikoksi
Nämä yksilöt ovat peräisin muutaman kilometrin päässä alhaalla Aubergerie-puron varrella sijaitsevasta suuresta koloniasta, josta ne ovat siirtyneet tämän vesistön ylävirtaan, kylän laitamille. Jyrsijä osoitti sitten hämmästyttävät kykynsä, mikä tuli juuri oikeaan aikaan. ”Olimme juuri etsimässä luonnollisia menetelmiä veden pidättämiseksi, jotta se ehtisi imeytyä näille rinteisille alueille”, Marc-Antoine Forconi selittää.
Vaikka majava sulautuu tiheän ruskean turkkinsa ansiosta ympäristöönsä huolimatta 1,35 metrin pituudestaan (mukaan lukien suominen) ja 15–35 kilon painostaan, sen rakennelmat herättävät huomiota. ”Tällä hyvin kuivalla alueella, jonne eläimiä voitiin viedä laiduntamaan vain kerran vuodessa, koska ruohoa oli niin vähän, majava-perhe kaivoi ensin keskelle niittyä ojan, muistelee Marc-Antoine, ennen kuin se toi oksia ja rakensi patoja Aubergerie-puron varrelle, joka reunustaa tonttia ja erottaa sen metsästä. Niityn 5 000 neliömetristä 2 000 on nyt veden peitossa! Kolmessa vuodessa siitä on tullut kosteikko, joka houkuttelee perhosia, lintuja ja sudenkorentoja. Ja jäljellä olevalla 3 000 m²:n alueella ruoho kasvaa paljon paremmin.”
Hienovarainen mutta strateginen muutto
Tien reunasta, joka kohoaa jyrsijän asuinpaikan yläpuolella, voi ihailla sen työn tuloksia. Nyt kuivan niityn tilalla on vesi, jonka pinnalla tanssivat smaragdinväriset levät. Lähestyäksemme sitä kahlaamme vettyneellä maalla ja astumme kuolleiden puiden oksien yli, joista nousee tuore tuoksu kosteasta maasta ja mätänevistä lehdistä.
”Majava rakentaa patoja enintään kuusi-seitsemän metriä leveisiin, loivasti virtaaviin jokiin pitääkseen pesänsä sisäänkäynnin veden alla, mikä on välttämätöntä sen turvallisuudelle”, kertoo Paul Hurel, ekologinen insinööri ja Ranskan biodiversiteettiviraston majavaverkoston kansallinen koordinaattori. Rantojen rakenteesta riippuen eläin asuu pesässä, pesä-majoassa tai oksista rakennetussa majassa. Mutta virtaaman vaihtelut, jotka ovat erityisen voimakkaita sen suosimissa pienissä puroissa ja jotka ilmastonmuutos vielä korostaa, pakottavat sen säätelemään vedenpintaa. ”Se on patojen tarkoitus. Niiden avulla se voi myös uida ruokansa lähteille, jotka aiemmin olivat kaukana rannasta.”
Muutamassa yössä ne voivat kaataa yli metrin halkaisijaltaan olevan tammen.
Patojensa rakentamiseen majava käyttää mieluiten pehmeitä puulajeja, kuten pajua tai poppelia, mutta se voi käyttää myös erilaisia materiaaleja, kuten metsureiden jo kaatamaa puuta tai jopa maissin varsia. ”Lajitoveriensa avulla ja terävien, puukkojen kaltaisten etuhampaidensa avulla se pystyy kaatamaan muutamassa yössä yli metrin halkaisijaltaan olevan tammen”, kertoo asiantuntija. Se kuljettaa oksat suussaan diastemen, eli etuhampaiden ja poskihampaiden välisen hampaattoman aukon avulla. Sen lihaksikkaat kaula ja leuat hoitavat loput, jolloin se pystyy siirtämään omaa painoaan vastaavia kuormia.” Viistosti leikatut oksat istutetaan joenuomaan ja rannoille ja vakautetaan kivillä ja mudalla, joita eläin kuljettaa etujaloillaan, joita se käyttää käsin. Valmistuttuaan kokonaisuus muodostaa tukevasti ankkuroidun kasvimaton.
Inspiraatiota pienviljelylle
Montlahucin maatilan viljelijät ihastelivat tämän hiljaisen rakentajan työtä ja päättivät ottaa siitä mallia. He ovat rakentaneet purojen poikki pienet patoja, jotka koostuvat, kuten puolivesieläimen pato, puunrungoista, oksista, kivistä ja maasta. Tällä tavalla vesi hidastuu ja kosteuttaa maaperää. Kylän taloista jokainen seuraa katseellaan puiden riviä, jonka oksat suojaavat puroa ja näitä matkimia patoja muutaman sadan metrin päässä. Kymmenen porrastetusti rakennetun mikrovesialtaan hyödyt ovat jo näkyvissä: maaperä on rehevämpää ja ruoho rehevämpää kuin naapurilaaksoissa. Tämä eläin, jota filosofi Baptiste Morizot ja maisemasuunnittelija Suzanne Husky kutsuvat kirjassaan Rendre l’eau à la terre, alliances dans les rivières face au chaos climatique (Actes Sud) ”kahdeksan miljoonan vuoden kokemuksella varustetuksi hydrologiksi”, on luultavasti paras lähettiläs uudelle kiinnostukselle herättävälle käytännöille: uudistava hydrologia. Yksi siitä inspiraationsa saanut tekniikka on keyline-suunnittelu, jota käytetään myös Montlahucissa. Maatilan yläpuolella sijaitsevalta kukkulan harjanteelta näkyy verkosto matalia ojia, joita kutsutaan baissièresiksi ja jotka on kaivettu säännöllisin välimatkoin rinteisiin. ”Ne seuraavat maanpinnan korkeuseroja hidastaakseen veden virtausta. Niiden reunaan on istutettu puita, jotka muodostavat tuulensuojaa ja ekologisia käytäviä”, Marc-Antoine Forconi selittää.
Kun vesipisara muuttuu strategiaksi
Rakenteiden periaate on, että jokainen vesipisara kulkee mahdollisimman pitkän matkan maaperässä, jotta se imeytyy maahan ja valumia rajoitetaan. Tämä logiikka on kuitenkin kallista: ”Näiden kolmen kilometrin pensasaitojen rakentamiseen piti istuttaa 3 000 puuta, kuljettaa ne traktoreilla ja suojata aidalla”, kertoo viljelijä. Se vaati paljon enemmän resursseja kuin heidän pörröisillä naapureillaan: ”Saapumisestaan lähtien majavat ovat olleet paljon tehokkaampia kuin me.”
Montlahucin ”pieni ihme” on vain yksi esimerkki lajin paluusta Ranskaan. 1400-luvulle asti tämä rakentajaeläin menestyi alueellamme. ”Paikannimiä, jotka viittaavat tähän eläimeen, on kaikkialla: aiemmin jotkut joet nimettiin yksinkertaisesti ‘Castoriksi’, niin tärkeänä tämä jyrsijä oli”, korostaa Suzanne Husky.
Kun nuoret majavat lähtevät, ne asettuvat vanhempiensa lähelle.
Sitten vuosisatojen kestänyt metsästys sen nahan, lihan ja peräaukon rauhasten tuottaman öljyisen aineen vuoksi, jota käytettiin kosmetiikassa ja lääketieteessä, oli vähällä tuhota lajin. ”1400-luvulta lähtien populaatiot alkoivat vähentyä. 1700- ja 1800-luvuilla jäljellä oli vain pieniä jäänteitä populaatioista. 1900-luvun alussa Ranskassa arvioitiin olevan jäljellä vain noin sata yksilöä”, kertoo Paul Hurel. Luonnontieteilijät toivat majavan takaisin 1960-luvulta 1990-luvun loppuun Rhône-joen ala-laaksosta ja Camarguesta, jossa viimeiset yksilöt olivat kokoontuneet. Laji julistettiin suojelluksi vuonna 1968, ja vuosien mittaan majava on onnistunut valtaamaan takaisin elinaluettaan. ”Se on laji, joka asuttaa alueita vähitellen. Puolentoista tai kahden vuoden kuluttua nuoret jättävät vanhempiensa reviirin, joka ulottuu kahden tai kolmen kilometrin päähän vesistöistä, ja asuttavat uusia alueita. Se on hidasta”, täsmentää tutkija.
Nykyään koko maassa
Tämä asteittainen uudelleenkolonisoituminen on havaittavissa koko maassa: majava on kulkenut vesistöverkostoa pitkin ja on nykyään läsnä suuressa osassa maata, ja sen populaatiot ovat alueittain vaihtelevan aktiivisia. Niitä löytyy erityisesti suurista vesistöistä, joihin ne on uudelleenistutettu – Rhône, Loire, Rein, Meuse, Moselle ja Saône – mutta myös alueilla, joille ne ovat ilmestyneet vasta äskettäin, kuten Tarn Toulousen lähellä tai Hauts-de-France, Lilleen pohjoispuolella, jossa ne ovat yhteydessä Belgian majavakantoihin. ”Jopa Normandiassa, jossa tätä nisäkästä ei ole pitkään ollut, on äskettäin ilmestynyt pieni pesä Eure-joella epävirallisten uudelleensijoittamisten seurauksena”, Paul Hurel korostaa. OFB arvioi, että Ranskassa on nykyään yhteensä 20 000–25 000 majavaa.
Eläin tuotiin takaisin vuosina 1960–1990.
Eläin, joka on suojeltu ja vakiintunut mielikuvitukseen Histoires du Père Castor -lastenkirjasarjassa, joka luotiin 1930-luvulla ja joka on vaikuttanut suuresti tämän jyrsijän hellyttävän kuvan muodostumiseen, ei aina herätä yksinomaan myönteisiä tunteita. ”Vuosina 2021–2023 Ranskassa on laskettu 200 konfliktikohtaa”, kommentoi OFB. Syynä ovat eläimen rakentamat padot, jotka aiheuttavat toisinaan tulvia tukkimalla viemäröintijärjestelmät. Tai hedelmäpuut ja arvokkaat pensasaidat, joita majava syö. Seurauksena on, että jotkut pitävät niitä edelleen tuholaisina ja vaativat toimenpiteitä, jotka eivät ole sallittuja. Näiden jännitteiden vuoksi Réseau castor suosii sovittelua ja ehdottaa teknisiä ratkaisuja: vesiputkia veden hallintaan, verkkoilla suojatut puunrungot… ”Yhteiselon opas” kokoaa menetelmiä, joilla vahingot voidaan minimoida. Montlahucissa sen läsnäoloa ei pelätä, vaan toivotaan… Viime kuukausina vuonna 2020 asettuneita kolmea majavaa ei ole nähty niiden majan lähellä. Ovatko ne tutkimassa toista joenhaaraa? Katkaistujen puunrunkojen ja oksakasoiden keskellä asukkaat tarkkailevat merkkejä toivoen näkevänsä pian nerokkaiden naapureidensa palaavan.
