Ryhmä suomalaisia tutkijoita teki uskomattoman tempun: se herätti henkiin tuhansia vuosia Itämeren pohjassa nukkunutta levää.
Ryhmä suomalaisia tutkijoita teki merkittävän läpimurron meribiologiassa aktivoimalla sukupuuttoon kuolleet leväkudokset Itämeren pohjassa. Nämä yksisoluinen organismit olivat olleet lepotilassa sedimenttikerrosten alla epätavallisen pitkään, yli seitsemän tuhatta vuotta.
Löytö tehtiin alueella, joka tunnetaan nimellä Itä-Gotlandin juova, jossa vedenalaiset olosuhteet ovat lähes täysin myrkylliset, mikä tarkoittaa käytännössä hapen täydellistä puuttumista, etenkin suurissa syvyyksissä. Tämä ympäristön erityispiirre yhdessä sedimenttikerrosten tarjoaman suojan kanssa esti levien hajoamisen ja suojasi niitä auringonvalolta. Näytteet otettiin noin 244 metrin syvyydestä.
Kun näytteet oli otettu ja asetettu optimaalisiin kasvuolosuhteisiin, leväsolut palautuivat täysin toimintakykyisiksi. Ne aloittivat hapen tuotannon ja lisääntyivät normaalisti, ikään kuin tuhannet vuodet eivät olisi vaikuttaneet niiden elinkelpoisuuteen tai biologiseen aktiivisuuteen . Yhdeksän eri näytteen levät onnistuttiin aktivoimaan uudelleen.
Matka menneisyyteen biologian kautta
Tämä löytö on merkittävä virstanpylväs, sillä Futurism -sivuston mukaan kyseessä on vanhin tunnettu organismi, joka on otettu vesikerrostumista ja onnistuneesti elvytetty horroksesta. Vanhimman tunnistetun solun ikä oli 6871 vuotta, virheellä 140 vuotta. Tutkijat pystyivät määrittämään tämän arvion tarkasti sedimenttien selkeän kerrostumisen ansiosta.
Johtava tutkija Sara Bolius Leibniz-Baltic Sea Research Institute -instituutista korosti, että elvytetyt levät eivät vain selviytyneet, vaan osoittautuivat myös säilyttäneen biologiset kykynsä . Ne kasvavat, jakautuvat ja tekevät fotosynteesiä samalla tavalla kuin niiden nykyiset jälkeläiset, mikä on merkittävä saavutus tieteelle.
Sedimenttikerrostumat toimivat eräänlaisena luonnollisena aikakapselina, joka sisältää arvokasta tietoa menneistä ekosysteemeistä ja niitä asuttaneista biologisista yhteisöistä. Tähän sisältyy tietoa populaatioiden kehityksestä ja geneettisistä muutoksista ajan kuluessa, mikä on tärkeää ympäristön evoluution ymmärtämiseksi.
Näiden muinaisten levien elvyttämisen onnistuminen avaa uusia näköaloja niin sanotussa ”elvyttämisen ekologian” alalla. Bollius väittää, että elvyttämällä nämä uinuvat organismit voimme saada syvemmän käsityksen niiden aikakausien ympäristöolosuhteista, joissa ne elivät, mukaan lukien veden suolapitoisuus, happipitoisuus ja lämpötila.
Mahdollisuus suorittaa aikasiirtokokeita laboratorio-olosuhteissa ja tutkia Itämeren eri kehitysvaiheita on tärkeä ensimmäinen askel tämän tutkimusvälineen vakiinnuttamisessa. Tämän menetelmän avulla voidaan analysoida lajien sopeutumista menneisiin ilmastonmuutoksiin ja tehdä merkittäviä ennusteita tulevista skenaarioista.
